Mikä ihmeen kotitalousvähennys on?
Kun ostat IT-apureilta palveluja kotiin tai vapaa-ajanasunnolle, voit vähentää osan kuluista verotuksessasi kotitalousvähennyksenä. Vähennys myönnetään sinä vuonna, jona työkorvaus IT-apureille on maksettu. Kotitalousvähennys on eräänlainen kannustin ostaa palveluja yritykseltä, joka huolehtii lakisääteisistä verovelvollisuuksistaan.
Mistä vähennystä saa?
Kotitalousvähennystä saa IT-apureilla kotona teetetyistä tietotekniikkatöistä jotka tehdään asiakkaamme tai hänen puolisonsa vanhempien tai isovanhempien kotona tai vapaa-ajanasunnolla. Vanhempiin sekä appi- ja isovanhempiin rinnastetaan myös heidän puolisonsa. Asiakkaamme on kuitenkin maksettava itse kustannukset, jos hän haluaa vähennyksen omaan verotukseensa. Vanhemmat tai isovanhemmat eivät voi niitä tällöin maksaa.
Myös kuolinpesä voi saada kotitalousvähennyksen, mutta pääsääntöisesti ainoastaan henkilön kuolinvuodelta. Esimerkiksi palveluihimme kuuluu tietojen palautus esim. valokuvien palautus vainajan tietokoneelta. Asunto-osakeyhtiö ei voi saada kotitalousvähennystä.
Työ tulee teettää yrityksellä, jonka on kuuluttava ennakkoperintärekisteriin. Rekisteriin kuulumisen voi tarkistaa Internetistä yritys- ja yhteisötietojärjestelmän julkisesta tietopalvelusta www.ytj.fi. Palvelu on maksuton. Tietoja voi hakea palvelussa joko yrityksen nimellä tai Y-tunnuksella. Ennakkoperintärekisteriin kuulumisen voi tarkistaa myös Verohallinnon palvelunumerosta 020 697 030.
IT-apurit Oy kuuluu ennakkoperintärekisteriin. Y-tunnuksemme on: 2494581-8 Pääset IT-apureiden rekisterisivulle suoraan tästä linkistä.
IT-apureiden kotitalousvähennykseen oikeuttavat palvelut
IT-apureilta tilattu kotona teetetty tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvien laitteiden asennus ja kunnossapitotyöt oikeuttavat kotitalousvähennykseen.
Esimerkiksi:
– Tietokoneen asennus- ja opastustyö (myös muuton yhteydessä)
– Tietokoneohjelmien asennus ja päivitys sekä ohjelmien ja tiedostojen virustarkistus
Kuinka paljon vähennystä saa?
Vuodesta 2012 alkaen enimmäismäärä on 2 000 euroa. Puolisot voivat saada kotitalousvähennystä yhteensä 4 000 euroa. Kotitalousvähennyksen omavastuu on 100 euroa.
Kotitalousvähennys tehdään verosta, eli jos vähennystä saa 1 500 euroa, tarvitsee vuoden aikana maksaa 1 500 euroa vähemmän veroa kuin ilman kotitalousvähennystä. Jos vähennyksen on vaatinut vasta veroilmoituksella, vaikuttaa määrä suoraan verotuksen lopputulokseen 1 500 euron verran. (Useimmat muut vähennykset tehdään ansiotulosta, jolloin vaikutus on vähäisempi.)
Ennakkoperintäreksiteriin merkityltä IT-apureilta ostetusta kotona teetetystä palvelusta saat vähentää 45 % arvonlisäverollisesta työkorvauksesta.
Kuinka haet kotitalousvähennystä?
Kotitalousvähennystä pitää hakea itse. Voit vaatia kotitalousvähennystä veroilmoituksellasi. Tarvittavat tiedot voit ilmoittaa Veroilmoitus verkossa -palvelussa. Voit myös lisätä tiedot paperiselle veroilmoituslomakkeelle ja täyttää liitelomakkeen 14. Paperilomakkeet on toimitettava verotoimistoon. Säilytä kuitit ja tositteet itselläsi. Verotoimisto pyytää niitä tarvittaessa. Verottaja tekee vähennyksen suoraan verosta, ja työn teettäjä saa hyödyn veronpalautuksena.
Veroilmoitus verkossa -palvelu: www.vero.fi/veroilmoitus
Laskuissamme on eriteltynä kotona teetetyn työn osuus. Vain työnosuuden saa vähentää.
Asiakkaamme voi myös hakea verottajalta etukäteen muutosta ennakonpidätysprosenttiinsa. Tällöin kotitalousvähennyksen tiedot siirtyvät yleensä automaattisesti varsinaiselle veroilmoitukselle. Kannattaa kuitenkin tarkistaa esitäytetty veroilmoitus ja lisätä kotitalousvähennystä koskevat tiedot, jos ne puuttuvat veroilmoituksesta.
Kysyttävää?
Error: Contact form not found.